Aaltolan perinnetila

etusivu - hevoset - toiminta - vieraskirja

ERJ kilpailut 31.10.2014 - osallistujien tarinat

Takaisin varsinaiseen kutsuun.

Luokka 1.

1. Mia (VRL-02938) - Sinna
On pimeä syysilta ja yöksi on luvattu pakkasta. Sain juuri Sinnan valmiiksi kun puhelin soi;
"Ne penteleen tontut on taas karanneet!" "En tiennytkään että teidän puutarhatontut osaa kävellä?" Sanoin ihmeissäni. "Mitä...? Ei kun Maisa ja Minttu tietysti! Voitko millään tulla etsimään?" "Joo okei..." Nurisin. Hyvästi kouluharjoitukset tuulisella kentällä. Suomenhevostammani tanssi riemusta ja huomasin että sen jalat tekivät parempia tanssi askeleita käytävällä mitä kuin kentällä. Sinna jähmettyi patsaaksi kun tajusi minun tuijottavan sitä leuka lattiassa ja silmät pullistuneina päässä. Ulkona oli alkanut sataa vaakatasossa kun astuimme pihalle. Sinnan korvat menivät kippuralle tarpoessamme naapuri tallin pihaan johon oli kokoontunut joukko muita epäonnekkaita jotka oli komennettu etsimään tonttuja. Vai olivatko ne sittenkin vuohia?
Vuohien omistaja oli tuonut kartan. Hän osoitteli karttaa ja karjui meille. "Sinä etsit kalloilta! Sinä etsit metsästä! Sinä rannalta! Liikettä!" Laukkasin vauhkoontuneena metsään johon meidät oli komennettu. Sinna laukkasi perässä. Kun taas olin ratsailla kävelimme mutkittelevaa polkua pitkin. Kivellä istui kettu nuoleskelemassa huuliaan.
"Anteeksi mutta oletko nähnyt kahta vuohta?" Kysyin ketulta. "What does the fox say?" Kettu alkoi laulaa ja jorasi takaisin metsään. "Kiva, kiitos avusta!" Kuljuin ketun perään.
Jatkoimme matkaa ja tulimme omituisen mökin luokse. Näytti siltä että se olisi tehty piparkakuista ja karkeista. Sinna ryntäsi häntä putkella talon luokse ja haukkasi siitä suuren palan. Seinään tuli reikä josta meitä tuijotti hurjistunut vanha eukko. "Mitä sinä ja aasisi luullette tekevänne?" Eukko kiljui meille. Keräsin itseni seisomaan ovenpielestä josta olin haukannut palaisen ja pyyhin murusia takiltani.
"Minä ööhh... etsin kahta vuohta." Sanoin ja koitin kiskoa Sinnaa suitsista. Tammaseni teki muorin mökkiin toisenkin kukkuu luukun.
"Ai näitä kahtako sinä etsit?" Eukko virnisti tekareillaan. Kurkistin uudesta ikkunasta ja mitä näinkään? Maisa ja Minttu köllivät mahat pulleina kirahvinnahka taljalla ja toinen niistä röyhtäisi.
"Joo just noita. Saanko ne takaisin? Niiden omistaja on huolesta järjiltään..." "Ei käy. Minä lihotan niitä!" Eukko rääkäisi. "Mutta tehdään vaihtokauppa. Anna sinä tuo aasi niin saat nuo kaksi." Eukko työnsi päänsä ulos ikkunasta nuollen huuliaan käärmeen kielellään ja tutki Sinnaa. "Annan sinulle herkkuja niin paljon kuin ikinä tahdot."
Roikuin suitsissa ja nenäni kynti maata kun Sinna veti minut innoissaan rappusille. Piparkakkuovi lensi metsään kun Sinna rynni sisään.
"Ei, tähän vaihtokauppaan minä en suostu!" Huusin ja niistin mustikanvarvun nenästäni. Eukko oli juuri tarjoamassa Sinnalle tajotinta joka oli täynnä kermaleivoksia, kakkuja, pipareita ja karkkia kun Maisan maha sanoi ensin "mouuuuur..!" ja sitten kuului sellainen pamahdus että äänivalli meni rikki. Äänen voimasta mökki räjähti pieniksi pipareiksi ja minä, Sinna, Maisa ja Minttu lensimme ilmaan. Sinna laskeutui ensin lähtötallin pihaan, minä väärin päin satulaan ja Minttu syliini. Maisa joka oli rikkonut äänivallin rikkoi vielä valonnopeuden sillä se pörisi kuin tyhjentyvä ilmapallo yläpuolellamme ja rysähti lopulta omistajansa syliin. "Möäää!" Se huusi ja huokaisi tyytyväisenä. Prööt.
Hauskasti muokattu tarina vanhasta klassikosta! Kerronta oli sujuvaa ja loppu oli ennalta arvaamaton. Hieman häiritsi muutamat kirjoitusvirheet, mutta pääosin oikein onnistunut tarina.

2. Amar (VRL-00408) - Mr. Miltey
Ympärillämme törötti ratsukkoja kaikissa kokoluokissa: nuoria, tempoilevia puoliverisiä taitavine ratsastajineen ja pulleita, pörröisiä poneja satuloissaan innokkaita pikkutyttöjä. Oma ratsuni, walesinponi Millo, hieroi nyt tuttavuutta rauhallisen connemararuunan kanssa samalla, kun itse kuuntelin hätääntyneen tallinomistajan ohjeistuksia: tarkoituksena oli löytää tallin kadonneet vuohet Maisa ja Minttu. Kun ohjeistukset oli kuunneltu valmiiksi, järjestäydyimme pienissä ryhmissä parijonoon ja aloitimme etsinnät. Ensin etsimme tallin ympäristöstä: laitumilta, lantalan takaa, marjapuskien luota. Vuohista ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään.
Toisaalta etsintä olisi ollut vähän tehokkaampaa ilman syksyn viimeisiä ruohotuppoja epätoivoisena hamuavia pullaponeja, joiden ansiosta etenemisvauhti ei päätä huimannut. Myöskään nuorempien hevosten puhistelu esimerkiksi laidunten tyhjiin vesikaukaloihin ja satunnainen kauhusta kompurointi, välillä ihan vain huvin vuoksi, ei varsinaisesti nopeuttanut etsintöjä. Lopulta sukelsimme kuitenkin metsän siimekseen jatkamaan etsintöjä ja kahistelimme aikamme maata peittävien lehtien seassa. Oma pikku Milloni oli onnensa kukkuloilla ja tuntui todellakin auttavan etsinnöissä, sen verran ahkeraan se kurkisteli puunrunkojen koloihin ja lehtikasojen alle innosta pöristen.
Loppujen lopuksi vuohien pelastukseksi koitui kuitenkin eräs nuorempi ratsu, joka kauhuissaan kavahti yhtäkkiä tutisemaan alkaneen lehtikasan viereltä. Siellä allahan, luonnollisesti, makoili yksi valkoinen partakaveri, ja kohta toinen köpsytteli ylös lähiojasta, hänkin hyvin ovelasti lehtikasan alle naamioituneena.
Loppu hyvin, kaikki hyvin siis: vuohet löytyivät, eikä kukaan lentänyt hepuloivan hevosen satulasta! Myös Millo sai aimo annoksen jännitystä päiväänsä, mikä kyseiselle ponille olikin unelmien täyttymys (unohtamatta niitä tallilla jälkikäteen popsittuja palkintoporkkanoita).
Sujuvaa kerrontaa, hyvää kieltä ja rytmitys kohdallaan. Olisin kuitenkin kaivannut hieman värikkäämpiä tapahtumia tarinaan.

Luokka 2.

Yleinen kommentti: Jokainen hevosharrastaja, joka on ollut topakka, pieni ponityttö lapsuudessaan, voi varmasti tunnistaa itsensä näistä tarinoista. Moni varmaankin muistaa kuinka jännittävää oli nähdä päivän tuntilistat, haaveilla kentän laidalla ratsastuskoulun hevosista - ja tietenkin siitä omasta ponista!

On harmillista, ettei ensimmäistä sijaa voi jakaa! Salma tuo esille sen ponitytön tarmon ja mielikuvituksen, kun taas honeythief muisuttaa lapsen ja aikuisen eroavaisuuksista (tässä kohtaa voinkin muistella omaa lapsuuttani, kesti melkein kahdeksan vuotta ennenkuin sain äidinkin hevosen selkään!) ja Wishmaster kuvailee kuinka vilkas lapsen mieli onkaan.

Kiitos kaikille osallistujille, toitte leirikesien lämpöä tähän sateiseen sunnuntaipäivään <3


1. Salma (VRL-13360) - Bonnie KN
Mä olin ottanut katsomoon mukaan monta tärkeää tavaraa. Ensiksi mulla oli raippa, joka oli aluksi ollut sellaisen pajupuun oksa. Mä olin kiertänyt sen ympärille mustaa kreppipaperia ja liimannut sen kiinni papan kanssa. Se oli ollut hauskaa, vaikka kreppipaperi oli aika tahmeaa liimasta ja kahisi.
Sitten mulla oli ratsastuskypärä, jonka mä olin lainannut Aaltolan satulahuoneesta. Se oli nätti, vaikka vähän karhea ja pölyinen. Kolmantena mulla oli vielä yksi jakkara, joka oli alun perin lojunut ihan hylättynä lämmittelykentän keskellä. Mä olin hakenut sen sieltä mukaan ja tuonut tänne kun näytti, että ei kukaan tarvinnut sitä. Siinä penkin päällä mä istuin jalat molemmilla puolilla, vähän niin kuin hevosen selässä.

Musta oli nimittäin tullut ihan oikea ratsastaja! Tai ainakin mulla oli kaikki tarvikkeet siihen ja loput mä saatoin kuvitella. Olin kyllä varma, että kaikki muut katsomossa ihaili vähän mua ja mun ratsastustarvikkeita. Mä pitelin käsiä navan kohdalla ja ajattelin, että siitä lähtee ohjat. Oli aika ylpeä olo, joten mä nostin leukaa ja kuvittelin, että päästä lähtee tiukka naru ylöspäin. Jossain ratsastuskirjassa oli neuvottu niin.

Ratsastajia tuli ja meni paljon. Välissä ne hyppäsivät eri korkuisia esteitä, osa tosi hyvin ja osa vähän hassun näköisesti. Mulle tärkeintä oli se hetki, jolloin ne kiertelivät ympäriinsä ja odottivat lupaa lähteä. Silloin mun piti vähän kumartua eteenpäin ja katsoa tarkemmin hevosta. Mä halusin nähdä t ä y d e l l i s e s t i miten se käyttäytyi, koska seuraavaksi mä aioin kuvitella, että ratsastin sillä. Ei se onnistu, jos luulee hevosen olevan laiska ja se onkin tosi villi tai toisin päin.

Aika loppupuolella kilpailuja sisään tuli yksi valkea poni. Söpö! Se piteli korvia hörössä ja tempoili vähän ohjaksia. Mä kiiruhdin nojaamaan eteenpäin. Nopea ainakin! Ja ehkä vähän villi myös, ainakin sen perusteella, että se peruutti kun näki punaisen lankkuesteen ja pärskytteli vaahtoa ryntäille. Mä suoristin selän tyytyväisenä. Valmista!

Tällä kertaa kuvittelu ei kuitenkaan tuntunut samalta kuin aiemmilla kierroksilla. Mulla oli ollut pari tosi hyvää rataa: yksi hevonen oli ollut tosi laiska ja mä olin potkinut jakkaraa samaa tahtia kuin ratsastaja. Ihan kuin olisi ollut oikeasti selässä! Valkea poni oli kuitenkin väärällä tavalla nopea. Se singahteli kamalasti ja yhden kerran potki takajalkoja ilmaan. Eikö sen ratsastaja PELÄNNYT?

Mä lopetin kuvittelun ja jäin katsomaan hyppyjä. Teki mieli purra vähän kynsiä, vaikka mamma oli sanonut että se on ällöä. Jotenkin tuntui että nyt eläytyi hyppyihin paljon enemmän, mua jännitti ja mä yritin ennustaa pääseekö poni esteiden ylitse. Välillä mua pelotti, että ratsastaja tipahtaisi, vaikka se näytti aika tukevalta selässä.

Poni pääsi yli joka kerta! Kun rata loppui ja taputettiin, mä läiskin käsiä yhteen ihan tosissaan. Mä halusin kiittää ratsastajaa ja ponia, jotka olivat hypänneet turvallisesti! Jos olisin uskaltanut, mä olisin varmaan mennyt niiden perässä pihalle ja ehkä vähän silittänyt valkoista ponia.

Mutta en mä tohtinut nousta, kun oli niin paljon ihmisiä ja muita hevosia. Kun poni kulki katsomon ohi ja päristeli sieraimia, ratsastaja katsoi vähän aikaa meitä katsojia. Ja hymyili! Ihan varmasti se hymyili juuri mulle. Ratsastaja oli tosi nätti ja nyt näki, että sillä oli ihanat valkoiset hanskat, joissa oli vähän kiiltäviä timantteja.

Kun musta tulisi iso ratsastaja, mä hankkisin samanlaiset hanskat ja ratsastaisin samalla ponilla. Ja aikoisin hymyillä katsomoon.

2. honeythief - Carl av Rågkross VH14-053-0048
”Hei katso kun hassunnäköinen heppa!”, hihkaisen vieressä istuvalle tädille. Täti katsoo pahasti ja naputtelee taas kännykkää. Sillä on auki joku ihan tylsän näköinen sivu, ei näytä yhtään Angry Birdsiltä. Aikuiset on tylsiä. Mitä muuta hauskaa kännykällä voi tehdä kun pelata Angry Birdsiä? Kaiuttimista kuuluu jotain puhetta ja se hassunnäköinen poni lähtee liikkeelle. Täällä on näkynyt tänään paljon hienoja heppoja, mutta nyt aitaukseen tullut poni ei näytä lainkaan sellaiselta hienolta kilpailuhepalta. Ensinnäkin se on paljon pienempi ja pyöreämpi ja sitten sillä on tukka hassusti pystyssä. Vaikka poni onkin todella söpö, aion itse ostaa sellaisen kilpailuhepan sitten kun olen iso. Esimerkiksi sellaisen kauniin valkoisen, joka oli aitauksessa aiemmin. Hassu poni liikkuu vähän laiskasti, mutta kääntyy pitkätukkaisen ratsastajan pyynnöstä ensimmäistä estettä kohti. Esteen nähdessään se kuitenkin kiihdyttää yhtäkkiä vauhtiaan ja hyppää tosi korkealta. Käännyn innoissani katsomaan oikealla puolella istuvaa tätiä. Hän katsoo edelleen kännykkäänsä, eikä nähnyt lainkaan ponin hienoa hyppyä. Täti vilkaisee minua pahasti, joten en sano mitään ja keskityn katsomaan ponia. Se ei ole sittenkään yhtään laiska, vaan hyppää jopa ison kukkaesteen, mihin moni heppa on jarruttanut. Viimeisen esteen jälkeen ratsastaja taputtaa sitä ja poni pärskii tyytyväisen näköisenä. Ehkä sittenkin hyppäisin mielummin tällä, kun se valkoinen heppa tiputti punaraitaisen esteen ja tämä taas hyppäsi tosi hyvin.

3. wishmaster (VRL-02889) - Painswick Théo
"Tolla on muuten päässä tuo... mikä se olikaan... tähti! Sisko tais sanoa, että se pieni valkonen on tähti. Sisko varmaan olis ylpeä, jos olisi täällä mun kanssa. Mikähän sen väri oli... Oho, mun kengännauhat on auki. Rautias on muuten tuo väri, niin olikin. Äiti anto mukaan vähän rahaa, voisin käydä hakemassa karkkia kioskista. En kyllä vielä, haluun kattoa mitä tuo hevonen tekee, se on aika villin näkönen. Hui, miten se noin tekee! Pitää kysyä siskolta mitä tarkottaa, kun hevonen nostaa etujalat ilmaan. Toi ratsastaja on aika iso, mitenköhän se saa ratsastaa noin pienellä ponilla. Onpa söpö tuo musta hevonen tuolla aidan takana.. Sen nimi on varmaan Pinkki. Ton valkonen juttu on kyllä pläsi, ihan varmaan oli. Sillä on isot kengätkin! Eikun sukat. Tosi villisti menee tuolla radalla. Mikähän sen nimi on.. Varmaan Tähti, kun sillä on toi tähti päässä. Mun hevosesta tulee kyllä nimeltään Tähti. Pitää taputtaa, kun muutkin taputtaa. Sit mä meen kyllä ostaa karkkia."

4. Hanne (VRL-03518) - Aidan Savory VH13-035-0009
"Nyt on sen valkoisen ponin vuoro. Aidan Savory taisi olla nimeltään, ihailin sitä jo kun näin sen verryttelykentällä. Onneksi äiti lainasi digikameraansa, ehkäpä saan siitä napattua kuvan muistoksi. Toivottavasti saan otettua hyvän kuvan juuri esteen päällä. Täytyy ehkä siirtyä lähemmäksi."

Laukannosto, tuomarin pillin vihellys, ensimmäinen este.

"Olisipa minulla joskus varaa ostaa juuri tuollainen poni. Isä ja äiti on kyllä sanoneet että sitten kun minulla on itse tienattua rahaa, saan käyttää ne mihin haluan. Ehkäpä saisin säästämällä kasaan ponin verran. Eihän ne niin kalliita voi olla. Eerikakin maksoi Pullasta viisisataaviisikymmentä. Oi pahus, unohdin kuvata!"

Muutama kameran räpsähdys, viimeinen este, puhdas rata.

"Oi tuolla on Aidan Savory! Verryttelykentän laidalla. Uskaltaisinkohan käydä katsomassa ponia lähempää ennen palkintojen jakoa... Eihän omistaja voi suuttua, jos kysyn saisinko silittää sitä?"

— Moi, saako tota ponia silittää, entä ottaa kuvan?

6. Cee (VRL-01288) - Mulberry Kokonut VH13-029-0163
Kokoa ratsastaa kilpailuissa Viivi, ja tarinan on kirjoittanut Viivin samanikäinen luokkakaveri:

”Pääsin katsomaan mun kaverin Viivin kisoja. Ihan hirveen siistiä, koska Viivillä on paras poni ikinä! Koko on semmonen pieni ratsuponitamma, joka on kuulemma kiertäny paljon isompia esteluokkia ja voittanut paljon. Se on kans ihan sairaan nopee ja hyvä laukkaamaan, en oo koskaan nähny ponin laukkaavan sillai. Mut Koko on kyllä vähän pelottavaki: esim. nyt kun ne alotti Viivin kans radan, se laukkas ekan esteen ohi… Se on vähän villi eikä aina kuuntele. Mut Viivi onkin tosi hyvä ratsastaja, niin nyt ne pääs sen yli! Ne menee koko radan ihan täpöö – mut oho, yks este putos… No siin oli vähän sitä vauhtii ja huonoa tuuria. Mut Viivi ei yhtään tippunu! Siis ite kyydistä. Vähän hyvä! Hitsi ku se sais Kokon vielä pysähtyy, se ei haluis lopettaa kilpailuu vaik rata on hypätty. Onneks Viivii ei pelota mennä lujaa ja ehkä ne saa lisää nopeuspisteitä.”

Luokka 3.

01. wishmaster (VRL-02889) - Suprant Cherryfall
Valmistelin rautiasta tammaani pikkuhiljaa radan suorittamista varten. Olin jo menettää hermoni kieltäessäni sitä kahden sekunnin välein kuopimasta, nykimästä päätään tai tallomasta varpailleni. Juuri, kun olin aikeissa karjaista rautiaalle selkeät sävelet, kovaääninen ylitti kuitenkin minunkin ääneni ja kuulutti: "Kilpailut keskeytetään toistaiseksi tallipihalla tapahtuneen sekasorron vuoksi. Kuulutamme uudestaan, kun pääsemme jatkamaan luokkia. Kiitos kärsivällisyydestänne."
Kysymysmerkkinä yritin hetken sisäistää kuulemaani, kunnes minullekin selvisi alta aikayksikön mistä oli kyse. Tartuin juuri Cherin ohjaksiin taluttaakseni sen tallista ulos, kun käytävän lattiaa vasten alkoi kolista sorkat. Taaksepäin kääntyessäni en ehtinyt reagoida millään tavalla - näkökenttäni täyttyi valkoisesta vuohen karvasta ja seuraavassa hetkessä roikuinkin nenälläni tallin lattiaa vasten ohjaksista, kun Cheri ryntäsi pää viidentenä jalkana ulos. Minttu ja Maisa olivat taas päässeet vapauteen ja ottivat selkeästi kaiken ilon irti!
Cherin pysähtyessä tallin edustalle nousin varovaisesti ylös ja puistelin valkoisia housujani, mutta en ehtinyt edes kypärääni suoristaa, kun ilkikuriset vuohet tekivät paluun ja Maisa pökkäsi minua kovasti kylkeen. Horjahdin kirosanojen saattelemana päin Cherin kylkeä ja hevonen sai taas äkkilähdön eteenpäin. Tällä kertaa tajusin päästää ohjaksista irti ja jäin hölmistyneenä seisomaan keskelle tallipihaa. Cheri ei ollutkaan ainoa hevonen irti, vaan koko tallipiha näytti kuin pahaiselta animaatiovideolta - useampi hevonen loikki irrallaan pukkilaukkaa, osa kilpailijoista oli pysynyt ratsujensa selässä ja jahtasivat laumana vuohisiskoksia, jotka näyttivät lähinnä vain lällättelevän tiukkojen kurviensa lomassa. Näystä tokeennuttuani ryntäsin hevoseni perään, se oli jo hävinnyt väkijoukkoon, mutta tovin etsiskelyn jälkeen löysin sen kaurapellon laidasta ahnehtimasta. Nappasin rivakasti ohjaksista kiinni ja hyppäsin sen paljaaseen selkään.
Yritin pinkoa laiskanpulskealla tuulella olevalla hevosellani hurjaa laukkaa saavuttaakseni muun etsintäpartion, mutta välimatka tuntui vain kasvavan. Äkisti taustalta kuului kirkas huuto: "VARO!". En taaskaan ehtinyt ymmärtää mistään mitään, kunnes Minttu täräytti pää edellä Cherin kannikkaa vasten. Kipakka tamma viskasi sellaiset pukit ilmoille, että minä valahdin sen kaulalle ja kypäräni peitti näkökenttäni kokonaan. Roikuin harjasta kiinni, kuin henkenikaupalla, tietämättä milloin se malttaisi pysähtyä tästä höykyttävästä nelistyksestä. Pian tahti onneksi rauhoittui laukkaan, siitä raviin ja vihdoin pysähdyksiin. Syvän huokaisun saattelemana päästin vartaloni löysäksi ja valahdin maahan, kuin vanha perunasäkki. Tällä kertaa en enää noussut selkään, vaan nöyrtyneenä kaikesta myllytyksestä talutin kiltisti Cheriä kohti tallia.
Tallipihassa meno olikin jo paljon rauhallisempaa, lukuunottamatta tallikoiran kimakkaa haukuntaa. Vuohien lisäksi tallikoira Rita oli selvittänyt tiensä vapauteen ja hoitanut työnsä kunniallisesti; vuohet nököttivät vihdoin omassa tarhassaan ja vieressä seisova kilpailija lykkäsi portin vikkelästi kiinni.
Vilkaistuani itseäni tallissa pienestä peilistä, totesin, etten edes näytä naamaani kilparadalla tänään. Lukuisat mustelmat, verinaarmut, savi ja tukasta töröttävät heinänkorret eivät kielineet sitä kaikkein huolitelluinta ensivaikutelmaa....

02. Sylvester (VRL-00483) - Tropical Teatime Solo VH12-031-0165
Juuri ennen kilpailuiden alkua ilmoitetaan katoamisesta. Sisarukset Maisa ja Minttu ovat kadonneet oven jäätyä auki. APUA! Tietoa jaetaan suusta suuhun ja sana kiertää nopeasti. Pian kaikki etsivät parivaljakkoa kisapaikalta ja me ratsukot lähdemme etsimään maastosta. Olin juuri satuloinut Vogun, joten laskin meidät ratsukoksi ja lähdimme joukon jatkona tallin läheisiin metsikköihin partioimaan ja etsimään kadonneita tyttöjä.

Ratsukoita ei montaa ollut, mutta haravoimme tehokkaasti tieltä, jossa suurinosa ratsukko partioi. Me menimme metsän puolella sillä Vogu vaikutti kaikista ratsukoista rauhallisimmalta. Juttelin orille hieman kauhun sekaisin tuntein kauhuskenaarioitani etsintöjen tuloksesta, mutta Vogua se ei tuntunut stressaavan millään tavalla. Pian saavuimme pellon reunaan, josta näkyi 20 metrin päässä vanha lato. Ladon kulmalla näin kaksi valkeaa hahmoa ja kirkaisin löytäneenä tytöt. Karautin Vogulla laukkaan ja kirmasimme nopeasti ladolle.

"Ei tyttöjä löytynyt, mutta löysin kaksi p*run vuohta" sanoin taluttaessani Vogua, sekä riimunnaruissa kahta vuohta. Ratsukot onnittelivat hyvästä työstä ja muiden ratsastaessa edellä talutin sekä omaa ratsuani, että kahta itsepäistä otusta, jotka niskuroivat vastaan. Huutelin jatkuvasti ratsukoille, etteikö pitäisi etsiä niitä tyttöjä?, mutta kukaan ei vastannut, mutta nauraa he jaksoivat. Minua v*tutti.

Saavuimme tallille, jossa tilan omistaja, että vanhempi emäntä odottivat meitä. He ottivat vuohet ilolla vastaan, mutta en vieläkään ymmärtänyt. "Tässä on ladon luota löytyneet kaksi vuohta, mutta etsitäänkö nyt ne tytöt" kysyin. Emännät repesivät nauramaan ja pyyhkivät kyyneleitä silmistään. Tallin omistaja, Wishmaster, kertoi, että nämä olivat ne kadonneet "tytöt". Suu avoimena odotin, että saisin sanottua jotain, mutta Wishmaster taputti selkääni ja kehotti ottamaan kupin kahvia ja pullaa talon piikkiin. Tallityttö otti Vogun hetkeksi kun istuin kahvin ääreen, enkä osannut vieläkään sanoa mitään. Tieto oli kiertänyt suusta suuhun ja ilmeisesti viesti oli muuttunut matkalla, kuten leikissä rikkinäinen puhelin. Minua ketutti edelleen, eikä ajatus tuntunut pysyvän millään kasassa pian alkavassa kisasuorituksessa.


03. wishmaster (VRL-02889) - Cosmic Ginelle
Saavuttuamme Aaltolan parkkipaikalle, ehdin hädintuskin autosta pihalle, kun parkkivastaava tuli nykimään minua hihasta. "Hyvää huomenta! Te olette ensimmäinen kisaaja paikalla, joten pyytäisin apuanne. Tallin kaksi vuohta on päässyt karkuun ja ne pitäisi löytää. Voisitko osallistua henkilökunnan apunan etsintään?" keksi-ikäinen nainen selitti heleällä ja kiltillä äänellä. Hämmästyin vastaanottoa, mutta tietysti suostuin auttamaan. Viipymättä laitoinkin Nellille varusteet päälle ja lähdin kävelemään kohti tallipihaa. Siellä olikin jo useampi muukin henkilö kokoontuneena. Pikaisten esittelyiden jälkeen minut ohjeistettiin lähtemään kohti maastoreittejä, sieltä kuulema vuohisiskokset olivat ennenkin löytyneet - kaurapellon keskeltä. Mukaani lähti nuori tallityöntekijä omalla hevosellaan. Ensimmäisenä matkalla kohdallemme tuli omistajien talo, jonka edustalta löytyikin jotain kummallista: kaksi barbie-nukkea, joilta oli jalat pureksittu rikki. Hetken naureskeltuamme ohitimme omistajan puutarhan, yksi vilkaisu riitti kertomaan vuohien vierailleen siellä. Jyrsitty omenapuu, tallotut kukkaistutukset, vuohen jätökset pienessä suihkulähteessä.... Jatkoimme reippaasti matkaa, ettemme ehtisi kuulemaan omistajan reaktiota tuhot nähdessään. Emme kuitenkaan olleet tarpeeksi vikkeliä - takaa kuului kantava karjaisu: "Nyt ne vuohen penteleet kiinni, niin kuin olis jo! Teen niistä pihvejä jouluksi!"
Laitoimme vauhtia hevosiimme ja maastoreitin varrella olevan laavun kohdalle päästyämme huomasimme siellä istuvan pariskunnan. Kysäisimme oliko vuohia näkynyt ja vastaus oli myöntävä - samalla oli syöty heidän makkaratikut, revitty emännän tasku rikki sekä poljettu termospullo hajalle. Näimme taas parhaaksemme pistää vauhtia kavioihin.
Metsäreitin jälkeen tien toisella puolella avautui suuri kaurapelto, kun taas toiselle puolelle vilkaisemista kaduin heti sen tehtyäni. Sievän omakotitalon pihassa rellesti kaksi vuohta jonon etunenässä, niiden perässä kaksi pientä poikaa sekä perää pitäen heidän isänsä. Isä kiroili perinteiseen suomalaiseen tyyliin minkä kerkesi, uhkasi lapsia risuilla ja karjui, ettei vuohiin kosketa, ettei tule tauteja. Tytöt kiljuivat itkusilmässä, että vuohet olivat varastaneet heidän lelunsa ja kuinka ollakaan, Maisalla ja Mintulla oli kumpaisellakin suussa barbie-nukke! Puistelin päätäni hartaasti ja kiiruhdin köyden kanssa kohti vuohia. Sainkin ujutettua Maisalle narun kaulaan ja Aaltolan tallityöntekijä sai Mintun kiinni. Pahoittelimme perheelle aiheutuneita ongelmia ja jätimme Aaltolan yhteystiedot siltä varalta, että he haluaisivat rikkonaisista nukeista korvauksen. Niinpä jatkoimme matkaa takaisin kisapaikalle, molemmilla vuohilla edelleen nuket suussa.


04. Zack (VRL-01221) - Jordaan Yemn VH13-100-0017
"Ilmeistyimme kilpailupaikalle tänään taas viime tippaan, niin kuin tapoihimme kuuluu. Saimme jo hyvin varhaisessa vaiheessa kuulla, että nyt on tyttövuohet Minttu ja Maisa karkuteillä. Koska luokkamme oli vasta kolmantena, lähdimme mielihyvin etsintäpartion mukaan etsimään kadonneita vuohia. Ulkona oli jo hurjan kylmä ja metsästys käynnissä vilkkaimmillaan. Omistajan huoli vuohistaan oli toki kova.

Meidän tehtävänämme oli käydä katsomasta lännessä sijaitsevasta metsästä ja maastoesteradan lähettyviltä. Maastopolulla oli kyntämätön pelto, jonne pienet herkkusuut ovat saattaneet mennä etsimään syötävää. Olimme sopineet tapaavamme puolen tunnin päästä taas tallilla. Maastoesteradalle oli hyvät opastukset eikä meidän ollu hankalaa löytää perille edes ulkopuolisena ratsukkona. Kävimme aukealla pellolla katsomassa, jos jossain kaukana näkyisi vuohityttöjä, mutta ei mitään. Ainoastaan lintuparvi parveili pellon laidalla.

Palasimme takaisin Aaltolan tallille, jossa osa etsintäpartiosta jo olikin. Tallimme toinen ratsukko oli nähneet paikallisen metsästäjän, joka oli nähnyt vuohet. Pian tallin omistajaväki lähtikin pakettiautolla hakemaan vuohia. Meille pikku etsintäreissu oli mainio alkuverryttely pian alkavalla 150cm esteradalle."


05. Zack (VRL-01221) - Ocalune Yemn VH14-021-0482
"Toinen tallimme tallityöntekijöistä ja raviohjastajista, Fabian, otti alleen suuren trakehnertamman Ocalunen. Fabian kertoi jäävänsä Ocalunen kanssa vahtimaan tallin pihaa ja laitumia, jos vuohet olisivatkin jääneet omalle tontille. Kenelläkään ei ollut tarkkaa aikaa siitä, milloin vuohet ovat kadonneet. Eilen ne olivat vielä olleet pihatossaan, mutta tänään niitä ei ollut näkynyt. Vuohet ovat myös saattaneet lähteä hatkoille vasta tänään, jolloin ne eivät olisi pitkälle pötkineet.

Kävimme ensin käymään läpi rakennuksien taustoja, lantalaa ja kanalaa. Ihmisiä ja autoja oli tallin pihat tulvillaan, joten miksei parivaljakko voisi löytyä piilosta vaikkapa jonkun trailerin takaa. Tai sisältä. Kävimme jonkun aikaa paikkoja läpi, Ocalune käyttäytyi oikein asiallisesti ja ymmärsi, että olemme nyt töissä. Lopuksi lähdimme käymään läpi tarhoja ja laitumia, mutta vuohista ei näkynyt jälkeäkään.

Olimme juuri tallin pihassa siinä vaiheessa, kun tallin puhelin soi. Tallin omistaja wishmaster vastasi siihen ja lähetti tallin henkilökuntaa pian matkaan. Talliltamme saapunut toinen ratsukko oli löytänyt ulkopuolisen avun kautta kadonneet vuohet, jotka olivat hyvissä voimissa. Ei mennyt aikaakaan, kun koko joukko palasi takaisin tallille. Nyt voimmekin keskittyä olennaiseen - itse kilpailuihin."


06. Zack (VRL-01221) - Daspalomas Yemn VH13-039-0045
"Kisa-avustajani ja raviohjastaja Scott lähti Dasan kanssa myös auttamaan vuohietsinnöissä. Emme olleet ehtineet näkemään kilpailujen alkamista, vaan olimme saapuneet paikalle ensimmäisen luokan alussa. Me sovimme lähtevämme tallin pihatielle, ettei vuohet vain olisi lähteneet isommalle tielle päin, ja jäisi auton alle.

Ehdimme kävellä pari kilometriä, kunnes vastaan tuli vanha, vihreä Toyota Corolla. Kuljettaja hidasti meidän kohdalla ja avasi ikkunan. Kuljettajana oleva vanhempi mies kysyi "ei teillä sattumoisin ole kadonnut kaksi vuohta? Oli osunut riistakameraan vähän aikaa sitten ja etsin heidän omistajaa. Ovat vieläkin läheisellä valkohäntäpeurojen syöttöpaikalla, missä on heinää ja omenoita." Lähdimme oitis ravaamaan miehen perässä, kun hän tuli näyttämään meille syöttöpaikan.

Pääsimme pian syöttöpaikalle ja siellä kaksi onnellisen näköistä vuohta mussutti tyytyväisenä omenoita. Soitin tallilta saamaani puhelinnumeroon, että vuohia voi lähteä hakemaan. Tallilla kerrottiin, että pakettiauto tulee pian hakemaan karkulaisia takaisin. Odotimme pakettiauton tuloon asti syöttöpaikalla. Minttu ja Maisa meni nätisti punaisen pakettiauton konttiin ja kiitimme kovasti vielä vanhempaa miestä, joka odotti koko ajan meidän kanssa, että vuohet saadaan turvaan. Jolkottelimme tyytyväisenä pakettiauton perässä takaisin tallille, odottamaan omaa vuoroamme radalla."

Luokka 4.

1. Sylvester (VRL-00483) - Tropical Teatime Solo VH12-031-0165
Kylläpä orini ratsastaja näyttää vanhalta ja happamalta. Miksi olla hapan, kun omistaa maailman parhaan hevosen? Minä en ainakaan noin hapan vaan hymyilin aina kaikille, kun olisin orini kanssa. Hän olisi vain minun, eikä kukaan muu saisi ratsastaa sillä. Vogu päästäisi selkäänsä vain minut, eikä ketään muuta ja ainoastaan minä voisin häntä käsitellä. Ori hyppisi hurjana pystyyn ellen olisi läsnä, eikä osoittaisi minkäänlaista kiitollisuutta kenellekään muulle kuin minulle. Pelastaisin orin vanhalta omistajaltaan, joka ei osannut arvostaa kaltoin kohdeltuaan oriaan. Minä hoitaisin hänet kuntoon ja alkaisin kisaamaan hänellä. Pystyisimme hyppäämään mahdottomuuksien ylitse, koska me luottaisimme toisiimme. Vain me kaksi.

Hyvällä kielellä kuvailtu pätkä, johon voin samaistua miettiessäni itseäni pienenä heppatyttönä!

2. Cee (VRL-01288) - Ce's Apache VH13-011-0377
Osallistuin Aapon kanssa estekilpailuihin, ja tällä kertaa suorituksestamme kertoo tyttäreni Viivi:
”Äiti pakotti mut taas katsomoon. Kuulemma pitää välillä katsoakin, että voi sitten isona muuttua hyväksi esteratsastajaksi. Mutta en mä kyllä tajua, hyppäämällähän sitä muuttuu hyväks eikä katsomalla. Varsinkaan jotain äitiä katsomalla, koska eihän se ees oo niin hyvä. Mielummin kattoisin jotain oikeesti huippuratsastajia, vaikka niinku olympialaisia tai horse show’ta. Ja sitä paitsi äitin pitäis kiittää mua, mä oon se ketä tietää jotain kasvattamisesta ja hyvistä estehevosista. Se olis ruunannu ja myyny Aapon, jos mä en olis sanonu että se on hyvä! Ja kellä se sit muka hyppäis noin korkeita luokkia? Aapo on nytkin ihan paras, äiti vaan roikkuu kyydissä ja antaa sille tilaa hypätä. Ja sit Aapo vaan hoitaa homman kotiin, se ei nytkään pudottanu yhtään! Se on vaan paras, onneks äitikin tajus viimein. Ja mä saan kaikesta kunnian, koska Aapo oli heti varsasta mun lemppari.”

Elävästi kirjoitettu teksti. Selkeästi pääsee jyvälle Viivin turhautumiseen äitinsä käskystä.

Ulkoasu © wishmaster Tausta © Patterncooler Kuva © State Library of South Australia
Tämä on virtuaalitalli! This is a sim game stable!